Ei ihme, että välillä tuntuu elämä raskaalta.
Ja herää kysymys: kenen elämää tässä oikein elän? Olen kuin ajopuu, joka kulkee virran vietävänä. Välillä karahtaa kiville, välillä joku potkaisee vauhtiin tai sitten lillun tyvenessä toivottomana.
Mutta mitäs jos minä innostuisin? Minusta on vallan hurmaavaa, että sivustolle on annettu nimeksi Uskalla innostua. (terveisiä vaan Ilkka ja kumppanit!)
Pitääkö USKALTAA olla innostunut? Mistä uskaltaisin innostua? Miksen uskaltaisi? Mitä pelättävää siinä on...no, kasvojen menetys kauhistuttaa. Mitä muut sanovat, jos menen ja innostun päättömästi ihan tyhjänpäiväisestä asiasta?
Kummallisia pohdintoja? Miksi teen asioita, joita en oikeasti tahdo tehdä ja ne asiat, joista olisin innostunut hautaan vaivihkaa?
Lapset ovat luonnostaan innostuneita, mutta jonnekin se innostus iän myötä katoaa. Innostuneessa flow-tilassa unohtuu nälkä, jano ja väsymys. Tekeminen on riemukasta ja tuloksellista. Onko sinun työsi sellaista, entä vapaa-aika? Vai suoritatko tietyt kuviot vain siksi, koska niin on tehty ennenkin ja kyllä se palkinto sitten jossain hamassa tulevaisuudessa häämöttää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti