maanantai 17. syyskuuta 2012

Kun humanistista tuli bisnesnainen

Otsikko kuulostaa lähinnä koomiselta. Minustako bisneshenkinen? Suhteeni rahaan on aina ollut vähintäänkin kummallinen. Yksinkertaisesti raha ei viihdy minun seurassani. Epäilen, että jossakin vaiheessa olen aivopessyt itseni / tullut aivopestyksi ajatuksella, että raha on likaista. Raha ei kasva puissa. Sen hankkiminen on työtä, työtä, työtä kädet ruvella ja hampaat irvessä.
Todentotta.
Kirjastotyöntekijät ovat erittäin alipalkattua väkeä. Suhteutettuna vaadittavaan koulutukseen ja työn vaativuuteen. Kirjasto ei todellakaan ole vanhanajan hys hys-kirjalainaamo, vaan moderni tietokeskus, joka on parhaimmillaan asiakkaidensa kakkosolohuone. Kirjastossa on oltava aina hiukan asiakkaita viisaampi. Jyvällä kaikesta uudesta tiedosta, jotta voi vastata asiakkaiden kysymyksiin.
Melkein kolmekymmentä vuotta kirjastotyötä opetti paljon. Sen, että työtä ei pidä tehdä rahan takia. Jos rahan ansaitseminen on työn ainoa motiivi, on paljon pielessä. Valitettavasti se on todellisuutta hyvin usein.
Inhoan sanaparia "työssä jaksaminen". On pelottavaa, että työntekijöitä "tuetaan" jaksamaan työssä, ikäänkuin työ olisi Elämän Tärkein Asia. Entä muu osa elämästä; onneksi kukaan ei sentään taida aina olla töissä?
Työn ei pitäisi viedä energiaa, vaan päinvastoin ladata akut. Olla luonteva osa elämän kokonaisuutta.
Haihattelua?  Todennäköisesti.
Elämä rytmittyy siten, että odotetaan viikonloppua, talvilomaa, kesälomaa, eläkeikää. Sitten kun. Sitten elämä alkaa.
Viihdyin kirjastossa hyvin. Silti lähdin sieltä pois. Aloitin yrittäjän hyvinkin kivisen tien kulkemisen. Teen edelleen hyvin samanhenkistä työtä. Haluan auttaa ihmisiä, opastaa, neuvoa, antaa ajattelemisen aihetta. Tehdä työtäni rakkaudella ja suurella sydämellä. Määritän itse tekemiseni, olen itse vastuussa. Jos homma ei toimi, on vain katsottava peiliin. En voi enää mennä kunnanhallituksen, valtuuston tai lautakunnan selän taakse piiloon.
Kyynärpääni ovat vielä hyvin tylsät. Olen luottavainen. Kaikella on tarkoituksensa ja oikea aikansa. Vuosi sitten seisoin horjuen TiedonPortaiden ensimmäisellä askelmalla eikä minulla ollut mitään tietoa, mitä seuraava askel toisi tullessaan. Nyt olen kavunnut jo hieman paremmalle näköalapaikalle. TiedonPortaat nojautuu lujasti ÄitiMaahan - siltä pohjalta on helppo nousta ylöspäin!