Käsittämätöntä, miten taas tänäkin keväänä on sama juttu. Kun aurinko kipuaa taivaalla korkeammalle nousee kuume. Kädet vapisten luen siemenluetteloita. Enkä muista ollenkaan, miten viime syyskesällä vannoin, että nyt saa olla vihonviimeinen kerta, kun kasvimaata tyhjennän. En tahdo katsella penkkirivien päässä tuulessa lepattavia tyhjiä siemenpusseja - eikä penkissä kuitenkaan taimen tainta! Eikä enää hikisiä, itikkaisia, paarmanpuremia kitkemispäiviä! Tämähän on jo nähty niin monta kertaa.
Mutta toisaalta: kasvun ihme on aina yhtä uskomaton! Se on koettava joka vuosi uudelleen. Kun saan kynsieni alle multaa (eikä se lähde sieltä ennen pyhäinpäivää) ja tunnen, miten multa kuhisee elämää ja kasvunvoimaa, tunnen suurta riemua. Miten rohkeita siemenet ovatkaan puskiessaan mullan läpi kasvuun! Miten viisaasti ne on suunniteltu niin, että niissä on tarvittava kasvun voima. Minunkaltaiselleni peukalo-keskellä-kämmentä ihmiselle tuottaa suurta iloa saada jotain kasvamaan!
Ja jotta maata möyriessä saisi myös maadoituksen kätevästi samantien, kannattaa työt tehdä ilman hansikkaita!
Joten luovutan, sain itseni ympäripuhuttua. Joten reippaasti tilausta menemään: purjoa, kesäkurpitsaa, mustajuurta, palsternakkaa, tietysti porkkanaa, salviaa, ja sitten vielä kukkia...unikkoja, krasseja, koristetupakkaa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti