Olen sitä, mitä syön

on se kumma, miten ihminen voikin olla tyhmä. Aina yllätyn omista kyvyistäni sillä saralla.
Tutustuin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon jo vuoden 2002 lopulla Antti Heikkilän kirjan "Elämän paras aika " kautta. Silloin havahduin huomaamaan, että ehkä jatkuvat vatsakivut ja väsymys johtuivatkin siitä, mitä suuhuni laitoin.
Muutos tapahtui hyvin pian. Vatsakivut katosivat, väsymyksestä ei tietoakaan ja painokin putosi siinä sivussa. Pysyin ruodussa hyvinkin pitkään ja aivopesin ympäristöäni aggressiivisesti. Toiset pitivät hulluna, toiset innostuivat.
Viime vuosina olen lipsunut enemmän tai vähemmän. Menneenä talvena lipsuin pahasti. Makean lisäksi mussutin myös jonkin verran viljatuotteita, ja nehän eivät minulle sovi! Kuin huomaamatta aloin turvota ja joka puolelta. Olo ei ollut lainkaan hyvä.
Vapun munkkikestien jälkeen päätin, että nyt riittää. Kolmessa viikossa olen taas huomannut, millaisessa sumussa ja jonkinasteisessa sokerihuumassa olinkaan.
Kuka päättää, millaisella polttoaineella kehoni toimii? En läträä rasvalla, suosin voita ja kermaa. Syön kasviksia mahdollisimman paljon. Lihaa eri muodoissa. Kalaa. Juon paljon vettä. Herkuttelen silloin tällöin mutakakulla - sallittua suklaata!
Tiedotusvälineissä käydään jatkuvaa keskustelua, onko tämä LCHF, VHH, karppaus - suunnilleen samasta asiasta on kyse - vaarallista. Peruna ja ruisleipä saavat ylistystä. Pelotellaan, että 3-4 vuoden kuluttua nähdään tämän elämäntavan tuhot.

Oman ja aika pitkän kokemukseni perusteella voin sanoa, että minulle tämä hiilihydraattien hylkääminen sopii. Tuhot eivät ainakaan vielä ole tulleet esille! Kannattaa kokeilla, jos oma hyvinvointi kiinnostaa.