tiistai 24. joulukuuta 2013
tiistai 17. joulukuuta 2013
Yksinkertainen on kaunista
Yksinkertainen on kaunista, Simple is beautiful
Talven tulo on ollut hieman nykivää tänä vuonna. Lumi on satanut ja sulanut melkein samantien pois. Järvi jäätyy ja sulaa jälleen. Myrskytuulet ovat vieneet lumet puista ja kaataneet metsää. Olemme saaneet huomata, miten haavoittuvaisessa ympäristössä elämme. Kun ei ole sähköä, elämä pysähtyy. Ei ole valoa, ei lämpöä, ei vettä. Ei toimi netti eikä kännykkä. Junat eivät pääse kulkemaan.
Ihminen on kuin lastu laineilla luonnon ottaessa sen aseman, mikä sille kuuluu.
Hidasta elämää-sivustolla on vastikään julkaistu Clint Oberista tehty haastattelu. On mielenkiintoista seurata, miten sitä kommentoidaan. Artikkelin ydin on kertoa yhteydestämme Maahan. Ja mitä yhteyden puuttuminen saa aikaan. Monia tuntuu ärsyttävän se, että maadoittuminen on tuotteistettu ja siitä on tehty bisnestä. Mutta olemme rakentaneet sellaisen yhteiskunnan, ettei normaali maadoittuminen eli konkreettinen kosketus Maahan toimi. Kerrostalot ja asfalttipihat ovat paras esimerkki luonnottomasta ympäristöstä. Siihen kun lisäämme nykytekniikan ja monenlaiset saasteet niin melkoinen cocktail on valmiina.
Todellisuudessa ei monilla ole vaihtoehtoa, vaan elämä on juuri siellä, missä hyvinvoinnin saavuttaminen luonnollisin keinoin on vaikeinta. Suomessakin on paljon puhdasta luontoa ja elintilaa maaseudulla, mutta silti joudumme pakkautumaan asutuskeskuksiin. Sellainen aluepolitiikka vai miksi sitä nimitetäänkään, tulee muuten todella kalliiksi lisääntyvinä kuluina. Kenen taskuun eurot ropisevat, kun olemme entistä sairaampia?
The arrival of winter has been a little slow this year. Snow has fallen and melted away almost immediately. The lake freezes and melts again. Storm winds have taken snow from the trees and made them fall. We’ve gotten to see how vulnerable an environment we live in. When there is no electricity, life stops. We have no light, no heat, no water. Internet doesn’t work, nor do cell phones. Trains don’t run.
Humans are like small ships lost at sea when nature takes the position that belongs to it.
On the website Hidasta elämää (Slow Life) an interview of Clint Ober was just published. It’s interesting to follow the comments on the article. The core message of the article is to tell about our connection to Earth and what can follow if we lack that connection. Many people seem annoyed by the fact that Earthing has been commercialized and made into business. But the society we have built is such that the normal grounding by touching the Earth does not work. Blocks of flats and asphalt-covered yards are the best examples of unnatural environment. Add to that all the modern technology and all kinds of pollution and we have quite a cocktail.
In reality many people don’t have any choice, as they have to live exactly where it is most difficult to achieve well-being by natural means. In Finland we have plenty of clean nature and space to live on the countryside but still we all have to head to population centers. Such regional policies or whatever they are called will in the long run become very expensive when expenses grow. Into whose pockets do the euros go when we are sicker than ever?
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Joskus sanat katoavat, Sometimes words disappear
Joten kuvat puhukoot puolestaan. So let the pictures speak.
Pohjoinen taivas, Northern sky
Auringonlasku 26.11.2013 Sunset
Syyskuun päivä, September day
Kuinka kaunis yllämme taivas, Beautiful sky
Syyskuun päivä, September day
Kuinka kaunis yllämme taivas, Beautiful sky
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Olen skeptikko, I'm a skeptic
Olen viime aikoina seurannut tiiviisti
Grounded-dokumenttielokuvaa ja maadoittumista koskevaa keskustelua
nettipalstoilla. Se on ollut todella mielenkiintoista. Asetelmat ovat
mustavalkoiset. Puolesta tai vastaan.
Erilaiset skeptikkoryhmät - esimerkiksi tämä Skeptoid.com sivuston
keskustelu http://skeptoid.com/blog/2013/01/26/more-mercola-misinformation-grounding-in-reverse/
- on ollut melkoista vääntämistä siitä, mitä on tieteellisesti todistettu ja
mitä ei. Ja mitä voi uskoa ja mitä ei.
Vastakkain ovat tiukan tieteelliset skeptikot, jotka eivät
usko mihinkään, mitä ei voi järki selittää. Itse asiassa maadoittuminen on
kyllä selitettävissä, mutta tarpeellinen tieteellinen näyttö (=kirjoitukset
arvostetuissa lääketieteen julkaisuissa) puuttuu.
Alun perin skeptikoiden ohjenuora oli se, että mitään ei
voida tietää. Loogiset päättelyketjut ovat loputtomia, mutta mikä on kaiken alku?
Nykyiset skeptikot nojaavat lujasti järkeen. Sellaiset pikkujutut kuin tunteet
ja intuitio eivät kuulu heidän maailmaansa.
Elämme ihanassa ja upeassa maailmassa, joka on täynnä
täydellisiä yksityiskohtia. Jo ihminen itsessään on mestariteos. Pystyykö ihminen
kloonaamaan itsensä – no, onneksi ei pysty! On paljon asioita, joita ei voida
järjellä selittää, mutta jotka ovat olemassa.
Olen skeptikko. Skeptinen ihmisen, tekniikan ja tieteen
suhteen, koska turhan usein siellä järkevässä maailmassa piilee materia, raha
ja ahneus. Uskon näkymättömään,
intuitioon, tunteisiin, luontoon ja kaiken
olemassa olevan suurenmoiseen rakenteeseen.
Lately I’ve
been intensively following the discussion around the movie Grounded and the
concept of Earthing online. It’s been very interesting. People are black or
white: for or against.
Different
groups of skeptics – for example in this discussion on Skeptoid.com: http://skeptoid.com/blog/2013/01/26/more-mercola-misinformation-grounding-in-reverse/ have been engaging in quite a battle about what
has been scientifically proven and what has not. And what you can believe and
what you can’t believe.
Two
strictly scientific skeptics who do not believe in anything not explainable by
common sense are squaring off. In fact, Earthing is explainable, but the
scientific proof required (=articles in respected medical publications) is
missing.
In the
beginning skeptics were guided by the belief that nothing can be known. Logical
chains of assumptions are endless, but where does it all begin? The modern
skeptics lean strongly on reason. Little things such as feelings and intuition
are not part of their worlds.
We live in
a wonderful, beautiful world, full of perfect details. The human being
in itself is a masterpiece. Can humans clone themselves – well, luckily not! There are a lot of things that
cannot be explained by common sense, but which do exist.
I’m a
skeptic. Skeptic about man, technology and science, because too often material,
money and greed are hiding in the sensible world. I believe in the unseen,
intuition, feelings, nature and the wonderful structure of everything that
exists.
lauantai 5. lokakuuta 2013
Kahden vuoden kokeilu, A two-year experiment
Taas on aika tehdä yhteenveto siitä, miten maadoittuminen on vaikuttanut. Kaksi vuotta on tullut täyteen, yhtään yötä en ole nukkunut ilman maadoituslakanaa. Pieniä ongelmia on ollut reissussa, koska kaikkialta ei löydy maadoitettuja pistorasioita eikä ole mahdollisuutta vetää johtoa ulos. Silloin on onneksi löytynyt vanha kunnon vesipatteri, josta olen saanut maadoituksen toimimaan. Näin kävi esimerkiksi Norjassa!
Uni on edelleen syvää ja virkistävää. Toki olen välillä nukkunut huonomminkin, mutta 95% öistäni nukun illasta aamuun heräämättä kertaakaan. Unimaailma on edelleen hyvin vilkas ja mielikuvituksellinen. En herää ihan pieniin ääniin, olen onnistunut nukkumaan myös ukonilman aikana, mikä ei ikinä aiemmin onnistunut!
Kesällä sain käyttööni Groundals-maadoitussandaalit, joita pidän vieläkin välillä ulkona. Ne ovat kertakaikkiaan koukuttavat jalkineet! Olin maadoittuneena lähes 24/7 !
Olen keskustellut lukuisten ihmisten kanssa maadoituksesta niin puhelimessa, kasvotusten kuin sähköpostin välityksellä. Kaikki keskustelut ovat olleet antoisia ja opettavaisia. Kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu monesta osasta. Mielestäni kaikilla osa-alueilla pitää palata siihen, että olemme osa luontoa, emme osa tekniikkaa. Liikunta, ravinto ja lepo ovat elämän tukipilarit. Kun ne kaikki ovat tasapainossa - tarpeeksi liikuntaa, oikeanlaista ravintoa ja riittävä yöuni - on helpompi saavuttaa oma optimaalinen terveydentilansa.
Elämässä voi aina sattua yllätyksiä, mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Ihmismieli on taipuvainen synkkyyteen ja asioiden vatvomiseen. Muistellaan menneitä ja pelätään tulevaa, mutta elää voi vain tässä ja nyt. Maa jalkojemme alla on pysyvä hyvinvoinnin lähde. Liikumme Maan pinnalla - useimmiten -, syömme Maasta tulevaa ravintoa ja lepäämme Maan pinnalla - vaakatasossa. Ei ole tarvetta lähteä avaruuteen etsimään jotain parempaa, koska meillä on täällä kaikki, mitä tarvitsemme.
Mitä enemmän perehdyn maadoittumiseen ja sen monipuoliseen vaikutukseen, sitä kunnioittavammin suhtaudun Äiti Maahan. Kunpa me ihmiset emme pilaisi tätä mahtavaa elinympäristöämme ahneuksissamme!
Maadoittumisesta kertovan, Steve Kroschelin ohjaaman elokuvan, voit katsoa kolmella dollarilla. Kenties se saa sinutkin katsomaan ympäristöäsi uusin silmin.
www.mygroundedmovie.com

It’s again time to summarize the effects of Earthing. It’s been two years now and I have not slept a single night without the Earthing sheet. I have experienced some small problems while travelling, because you can’t find grounded power outlets everywhere, nor do you always have the possibility of using the grounding rod outside. Luckily when this has happened, I have been able to find a proper old radiator which has enabled me to ground myself. This was the case in Norway, for example.
My sleep is still deep and refreshing. Of course at times I sleep less well, but 95% of my nights I spend sleeping from evening to morning, without waking up once. My dream world is still very lively and imaginative. The smallest of sounds don’t wake me anymore; I have even managed to sleep during a thunderstorm, which I have never before been able to do.
This summer I started to use Groundals, grounding sandals, which I still sometimes wear outside, despite the time of the year. I’m absolutely hooked on my shoes! I was grounded nearly 24/7!
I have talked about Earthing with many, many people, on the phone, face to face and via email. All discussions have been educational and very rewarding. Total wellbeing consists of many things. In my opinion, on every area we must return to being part of the nature, not part of technology. Moving, eating and sleeping are the building blocks of life. When all those are balanced – enough exercise, the right kind of nutrition and refreshing sleep – it’s much easier to reach your own optimal state of health.
There can always be surprises in life; you can’t take anything for granted. The human mind is prone to gloominess and overthinking. We remember the past and fear the future but you can only live in the here and now. The ground beneath our feet is a permanent source of wellbeing. We move on it – most of the time – we eat the food it provides and we rest on it, lying down. There’s no need for space travel in search of something better because we have everything we need right here.
The more I get to know about Earthing and its diverse influences, the more respect I have for Mother Earth. I only wish us humans didn’t let our greed destroy our magnificent living environment!
You can watch the movie Grounded, directed by Steve Kroschel, online at the cost of three dollars. Perhaps it will make you too look at your surroundings with completely new eyes!
maanantai 9. syyskuuta 2013
Uutisia Earthing Institutesta
Earthing Instituten uusimmassa uutiskirjeessä on kysely maadoittumistuotteiden käyttäjille. Kokemuksia kaivataan erityisesti naisilta, mutta myös miehiltä ja lemmikkieläimiltä.
Jos haluat kertoa kokemuksiasi, mutta englannin kieli tuottaa ongelmia, voit lähettää palautteesi minulle sähköpostilla (info@tiedonportaat.fi) Käännämme sen englanniksi. Palaute voi olla nimetön, mikäli et halua nimeäsi mainittavan. Palautteen englanniksi voi lähettää suoraan: info@earthinginstitute.net
Kysymykset on suomennettu lyhyesti allaolevaan uutiskirjeeseen, kysymykset naisille ovat kirjeen lopussa.

|
|
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)