Kun humanistista tuli bisnesnainen

Otsikko kuulostaa lähinnä koomiselta. Minustako bisneshenkinen? Suhteeni rahaan on aina ollut vähintäänkin kummallinen. Yksinkertaisesti raha ei viihdy minun seurassani. Epäilen, että jossakin vaiheessa olen aivopessyt itseni / tullut aivopestyksi ajatuksella, että raha on likaista. Raha ei kasva puissa. Sen hankkiminen on työtä, työtä, työtä kädet ruvella ja hampaat irvessä.
Todentotta.
Kirjastotyöntekijät ovat erittäin alipalkattua väkeä. Suhteutettuna vaadittavaan koulutukseen ja työn vaativuuteen. Kirjasto ei todellakaan ole vanhanajan hys hys-kirjalainaamo, vaan moderni tietokeskus, joka on parhaimmillaan asiakkaidensa kakkosolohuone. Kirjastossa on oltava aina hiukan asiakkaita viisaampi. Jyvällä kaikesta uudesta tiedosta, jotta voi vastata asiakkaiden kysymyksiin.
Melkein kolmekymmentä vuotta kirjastotyötä opetti paljon. Sen, että työtä ei pidä tehdä rahan takia. Jos rahan ansaitseminen on työn ainoa motiivi, on paljon pielessä. Valitettavasti se on todellisuutta hyvin usein.
Inhoan sanaparia "työssä jaksaminen". On pelottavaa, että työntekijöitä "tuetaan" jaksamaan työssä, ikäänkuin työ olisi Elämän Tärkein Asia. Entä muu osa elämästä; onneksi kukaan ei sentään taida aina olla töissä?
Työn ei pitäisi viedä energiaa, vaan päinvastoin ladata akut. Olla luonteva osa elämän kokonaisuutta.
Haihattelua?  Todennäköisesti.
Elämä rytmittyy siten, että odotetaan viikonloppua, talvilomaa, kesälomaa, eläkeikää. Sitten kun. Sitten elämä alkaa.
Viihdyin kirjastossa hyvin. Silti lähdin sieltä pois. Aloitin yrittäjän hyvinkin kivisen tien kulkemisen. Teen edelleen hyvin samanhenkistä työtä. Haluan auttaa ihmisiä, opastaa, neuvoa, antaa ajattelemisen aihetta. Tehdä työtäni rakkaudella ja suurella sydämellä. Määritän itse tekemiseni, olen itse vastuussa. Jos homma ei toimi, on vain katsottava peiliin. En voi enää mennä kunnanhallituksen, valtuuston tai lautakunnan selän taakse piiloon.

Kyynärpääni ovat vielä hyvin tylsät. Olen luottavainen. Kaikella on tarkoituksensa ja oikea aikansa. Vuosi sitten seisoin horjuen TiedonPortaiden ensimmäisellä askelmalla eikä minulla ollut mitään tietoa, mitä seuraava askel toisi tullessaan. Nyt olen kavunnut jo hieman paremmalle näköalapaikalle. TiedonPortaat nojautuu lujasti ÄitiMaahan - siltä pohjalta on helppo nousta ylöspäin!

Mene metsään!

Metsät ovat meille suomalaisille tärkeitä. Tärkeämpiä kuin osaamme ajatellakaan. Taajamat ja kaupungit ovat suomalaisittain uusi keksintö. Olemme asuneet vuosisatoja metsän keskellä, tiettömien taipaleitten päässä. Suomalainen ihminen ei ole kovin paljoa muuttunut, vaikka ympäristömme on harpponut eteenpäin valtavin askelin.
Kun olin nuori noin neljäkymmentä vuotta sitten, en ollut kuullutkaan tietokoneista. Televisiota katsottiin ja rätisevästä radiosta tavoittelin Radio Luxembourgin lähetyksiä. Yle kun oli niin kovin vakavamielinen kanava siihen aikaan.  Muistan kuussa käynnin hyvin sekä joskus seitsemänkymmentäluvulla olleen ETYK:in suuren kokouksen. Ne sattuivat kuumimpaan kesäaikaan.
Suurin iloni ja innoituksen lähteeni oli jo silloin metsä. Pakkasin mukaani kynän ja paperia, usein kirjankin ja kiipesin korkealle mäelle metsän keskellä. Siellä itkin itkuni ja kirjasin ylös tuntemuksiani. Matkalla oli ja on vieläkin mahtava petäjä, joka toimi halauspuunani.
Metsässä on taikaa. Marjankeruureissuilla on aina valitettavasti putkinäkö, katse hakee vain mustikoita, puolukoita...ei ole aikaa kuunnella tai katsella ympärilleen. Aina metsäkäynti rauhoittaa omalla tavallaan, ainakin suurinta osaa suomalaisista. Toisille on tärkeää nähdä kauas, tähyillä merelle tai tuntureille.
Millä tavalla muualta tulevat kokevat suomalaisen metsän? Onko se rauhoittava vai pelottava? Heillä on oman kulttuurinsa sielunmaisema. Yhteistä kaikille on jalkojen olla oleva maa. Sen jokainen tunnistaa.
Olen sitä mieltä, että lääkärien pitäisi alkaa kirjoittaa luontoreseptejä. Eikös liikuntaresepteistä puhuttu joku aika sitten?  Luontoreseptiin voisi stressaantuneelle laittaa määräyksen esimerkiksi viettää tunti metsässä. Ihan yksin, jalat maassa, puita halaten, puihin nojaten, kuunnellen, katsellen. Ei ole tarpeen juosta tai kävellä hikipäässä ympäriinsä - vain rauhoittua, antaa sydämen löytää luonnon rytmi.

Kauneinta musiikkia on tuulen suhina puissa, kaukaiset lintujen tervehdykset ja hiljaisuus kaiken taustalla.  Kun olen tarpeeksi kauan hiljaa, sulaudun osaksi metsää, näen ehkä eläimiäkin. Tunnen olevani juuri oikealla paikalla. Turvassa.

Uudistumisen voima

Aika ajoin on raivattava elämässään tilaa uudelle. Nyt on juuri se aika, joilloin lähes kaikilla on jossakin ajatuksissa muutoksen toive ja myös mahdollisuus. Muutos on aina mahdollinen, kun sille antaa tilaa. Tilaa on hyvä tehdä konkreettisesti. Heittää pois tavaraa, jolle ei ole enää käyttöä. Käyttämättömiin, vanhoihin tavaroihin sitoutuu paljon energiaa ja ne kantavat mukanaan kulloisenkin ajankohdan tunteita.
Mitä suurempaa muutosta kaipaat, sitä enemmän tee sille tilaa.
Raivaustyö ei toki onnistu aina. Sillekin on oma aikansa. Mutta sitten, kun se sujuu kuin leikiten etkä mieti raaskitko jostakin tavarasta luopua, on oikea aika.
Miksi sitä sitten tulee tavaroita itselleen hamstrattua? Kun halvalla saa ja jos joskus vaikka tarvitsee? Sopimattoman kokoiset tai väärän väriset vaatteet ajatuksella, että kyllä minä vielä niitä joskus pidän, joutavat pois piinaamasta.
Hyväkuntoisille tavaroille löytyy usein uusi koti. Kierrätys kannattaa.
Itse en osaa kirpputoreilla käydä, joskus olen ollut omia tavaroita myymässä. Lähipiirissä kierrätys on kunniassa, usein kertaalleen kiertoon laittamani vaatekappale palaa parin käyttäjän jälkeen minulle...ja on kuin uusi!
Kierränkö siis kehää elämässäni, palaan aina samoihin kuvioihin? Olen jo päässyt ostamisen riemusta eroon enkä siis ole tunneshoppaaja. Silti tavaraa kertyy uskomattoman paljon.

Helposti on koossa pari jätesäkillistä todella joutavaa tavaraa. On riemullista lajitella tavarat ja viedä ne jäteastioihin ja kierrätykseen. Olo on kevyempi, on helpompi hengittää. Olen saanut lisää tilaa omalle energialleni. Ja kenties jollekin aivan uudelle!

Punkki paratiisissa ja muita ongelmia

Joko olet aloittanut maadoittumisen?  Kuljet paljain jaloin päivisin ja yöt nukut jalat maadoituslakanalla? Kenties et huomaa mitään muutosta olotilassasi. Tai ehkä nukut entistä huonommin ja näet vielä voimakkaita painajaisia.

Ei hätää. Se kuuluu aluksi asiaan. Mutta varmuuden vuoksi tarkistetaan, onko kaikki kunnossa.

Minne olet maadoitusjohdon laittanut?

Onhan pistorasiasi ihan oikeasti maadoitettu eikä vain verhoiltu maadoitetulta näyttävällä kuorella?  On nimittäin ihan mahdollista, että juuri sen pistorasian kohdalla on jotain pielessä. Suosittelen testaamaan maadoituksen toimivuuden testerillä, joka lahjomattomasti kertoo tilanteen.

Jos lakanastasi lähtee johto ulos maahan, tarkista, ettei se ole niin lähellä rakennusta, että sen alla on esimerkiksi styroksia eristeenä.  Tai ettei se ole vallan kuivalla hiekkamaalla, jolloin johtavuus huononee. Kukkaruukkuun maadoituspuikkoa ei kannata laittaa, vaikka se olisikin kätevästi lähellä ja vielä helppo pitää kosteana.

Miten olet tuotetta hoitanut?

Lakana on väriltään hieman harmahtava, mutta sitä ei kannata yrittää valkaista valkaisuainetta sisältävällä pesuaineella. Lakana toki valkenee, mutta samalla katoaa myös lakanan johtavuus, koska hopea on arka aine. Hopealangat lakanakankaassa ovat kaiken a ja o johtavuuden kannalta.  Huuhteluaine ei myöskään ole tarpeen eikä suositeltava samasta syystä.  Lakana ei sähköisty.

Kosketatko lakanaa?

Oletko kenties vilukissa ja vuoraat itsesi yöksi pyjamalla, villasukilla, käsineillä ja ehkä myssylläkin?  Jotta lakana maadoittaisi sinut, on paljaan ihosi kosketettava sitä.  Pienikin ala ihoa riittää – kunhan et ole rasvannut itseäsi niin, että ihokosketus ei toimi.

Vettä, vettä!

Me ihmiset olemme 70-80 % vettä.  Jos jostain syystä kärsit nestevajauksesta, ei maadoittuminen toimi täydellisesti.  Vedenjuonti on kaikin puolin suositeltavaa, etenkin kesäaikana, mutta liiallisuuksiin ei kannata mennä siinäkään.

Paha stressi

Maadoittamalla itsesi – tavalla tai toisella – helpotat kehosi fyysistä stressiä.  Mutta jos henkinen stressi, kiire, ihmissuhteet, taloudelliset tai muut ongelmat kuormittavat elämääsi, ei maadoittuminen välttämättä toimi. Luontokaan ei pysty ihmeisiin.  Sinun on aika pysähtyä ja miettiä, mitä muutoksia voisit elämässäsi tehdä, jotta stressi vähenisi. 

Ja mitä tulee blogini otsikkoon – paljain jaloin kulkiessa kannattaa välillä tarkistaa, onko matkaan mahdollisesti  lähtenyt  punkki . Jostain syystä ne ovat nyt supervaarallisia ja vaanivat kaikkialla.  Lapsuudessani varoiteltiin  menemästä lepikkoon, koska siellä on punkkeja.  Ja jos punkki jostain löytyi, se poistettiin (vanhalla kunnon voilla).

Punkeista ja muista pikkuhirviöistä huolimatta elämme nyt paratiisimaisessa kesässä. Eikö totta?

Olen sitä, mitä syön

on se kumma, miten ihminen voikin olla tyhmä. Aina yllätyn omista kyvyistäni sillä saralla.
Tutustuin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon jo vuoden 2002 lopulla Antti Heikkilän kirjan "Elämän paras aika " kautta. Silloin havahduin huomaamaan, että ehkä jatkuvat vatsakivut ja väsymys johtuivatkin siitä, mitä suuhuni laitoin.
Muutos tapahtui hyvin pian. Vatsakivut katosivat, väsymyksestä ei tietoakaan ja painokin putosi siinä sivussa. Pysyin ruodussa hyvinkin pitkään ja aivopesin ympäristöäni aggressiivisesti. Toiset pitivät hulluna, toiset innostuivat.
Viime vuosina olen lipsunut enemmän tai vähemmän. Menneenä talvena lipsuin pahasti. Makean lisäksi mussutin myös jonkin verran viljatuotteita, ja nehän eivät minulle sovi! Kuin huomaamatta aloin turvota ja joka puolelta. Olo ei ollut lainkaan hyvä.
Vapun munkkikestien jälkeen päätin, että nyt riittää. Kolmessa viikossa olen taas huomannut, millaisessa sumussa ja jonkinasteisessa sokerihuumassa olinkaan.
Kuka päättää, millaisella polttoaineella kehoni toimii? En läträä rasvalla, suosin voita ja kermaa. Syön kasviksia mahdollisimman paljon. Lihaa eri muodoissa. Kalaa. Juon paljon vettä. Herkuttelen silloin tällöin mutakakulla - sallittua suklaata!
Tiedotusvälineissä käydään jatkuvaa keskustelua, onko tämä LCHF, VHH, karppaus - suunnilleen samasta asiasta on kyse - vaarallista. Peruna ja ruisleipä saavat ylistystä. Pelotellaan, että 3-4 vuoden kuluttua nähdään tämän elämäntavan tuhot.

Oman ja aika pitkän kokemukseni perusteella voin sanoa, että minulle tämä hiilihydraattien hylkääminen sopii. Tuhot eivät ainakaan vielä ole tulleet esille! Kannattaa kokeilla, jos oma hyvinvointi kiinnostaa.

Komeassa seurassa

Earthing-kirja on juuri ilmestymässä suomeksi. Olemme täällä maadoittumisviestin eturintamassa. Suuri kiitos kuuluu kirjan kääntäjälle Jussi Yli-Panulalle, jonka kustantamo Lootus-kirja myös kustantaa kirjan.
Kirjassa on runsaasti käyttäjäkokemuksia sekä tieteellisiä tutkimuksia maadoittumisen terveydellisistä vaikutuksista.
http://www.earthinginstitute.net/index.php/site/blog/earthing_book_going_global/

Kannattaa lukea kirja ja kannattaa kävellä paljain jaloin. Paljasjalkakävelystä on myös muuta hyötyä. Kengät ovat tarpeellinen suoja jaloille tässä ilmastossa, mutta samalla maksamme kallista hintaa siitä suojasta terveydellämme.
Jalkaterapeutti Riitta Saarikoski kertoi Akuutissa 15.5.2012 paljasjalkailun hyödyistä.
http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/paljain_varpain_kohti_kesaa

Äiti Maan voima

Nyt kaikki reippaasti ulos kävelemään ja istuskelemaan paljain jaloin. Se on parasta maadoittumista ja aivan ilmaista. Maa ei kuulu meille, mutta saamme käyttöömme sen voiman. Se, mitä sanomme omistamiseksi, sisältää velvollisuuden pitää maasta huolta. Valitettavan usein huolenpidosta ei ole tietoakaan.
Kaikki varmaan muistavat kiellon: Älä tallaa nurmikoita!  Miksi niitä ei saisi tallata? Minä luulen, että nurmikko nimenomaan haluaa tulla tallatuksi, jos sitä ei joku syö ravinnokseen. Ja nimenomaan paljaiden jalkojen tallaamaksi! Tuo kielto on vain pieni merkki siitä, miten vieraantuneita me ihmiset olemme luonnosta.
Miksi voimme niin huonosti? Vaikka meillä on materiaalisesti paljon kaikenlaista, olemme silti onnettomia ja juurettomia. Kulutuksen ja uupumuksen ristiaallokossa, jossa työn vene keikkuu välillä vettä haukaten.
Syömme epäterveellistä, teollista ravintoa. Piiskaamme kehomme äärimmilleen tai emme liiku lainkaan.
Henki ja keho eivät kohtaa toisiaan.

Toivon, että tänä kesänä jokainen tämän tekstin lukija - ja monet monet muut - kulkevat mahdollisimman paljon paljain jaloin. Kuuntelevat kehoaan, antavat maan rauhoittavalle voimalle tilaa. Intiaanit elivät ja elävät vieläkin läheisessä kosketuksessa maahan. Heille ja monille alkuperäiskansoille maa on pyhä. Niin sen  kuuluisi olla meillekin.