sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Sydäntalven maaduttavia ajatuksia

Olen nyt myynyt maadoittumistuotteita reilun vuoden. Vuoden aikana olen ehtinyt kuulla monenlaisia kommentteja tuotteista ja niiden toimivuudesta. Kokoan tähän tärkeimmät.
En suinkaan väitä, että maadoittumalla tapahtuu ihmeitä ja että koko elämä muuttuu. Mutta jotain kuitenkin tapahtuu. Jokainen voi vapaasti valita, millä tavoin itseään hoitaa.
Tässä muutamia kuulemiani mielipiteitä:

1. Kyse on huuhaasta, taas kerran. Hyväuskoisia jymäytetään ja vielä kalliisti. Placebo-vaikutuksia. (Myös lääkärin määräämissä hoidoissa on vähintään 1/3 paranemisesta placeboa...)
2. Sähköalan ammattilainen tietää maadoituksen. Ei kuitenkaan usko ihmisten maadoittamiseen, mistä kerrotaan Maadoittuminen-kirjassa. Kirjassa olevia tutkimuksia ei ole tehnyt sähköalan ammattilainen.
3. Lääketiede ei tiedä maadoittumisesta mitään eikä tahdo tietääkään, vaikka Maadoittuminen-kirjassa olevat tutkimukset ovat nimenomaan lääketieteellisiä. Niissä on havaittu, että kehossa oleva sähköinen varaus ylläpitää kehossa olevia tulehdustiloja. Vaihtoehtoisten hoitomuotojen parissa työskentelevät ovat ennakkoluulottomampia ja uskaltavat kokeilla myös asiakkailleen.
4. Henkisen tien kulkijat osaavat maadoittaa itse itsensä.
Tässä ohje Voi Hyvin-lehdestä vuodelta 2010: 

Maaduta itsesi missä vaan
Voi Hyvin 6/2010  s. 23
Sinulla on kaikki, mitä tarvitset mielen rauhaan, olitpa missä
tahansa matkalla tai muuten poissa kotoa. Tämä kolmen minuutin
voimaannuttava hengitysharjoitus auttaa sinua maadoittumaan
missä vaan.
1 Aseta tavoite
Ilmaise se itsellesi selkeästi, kuten: "Tiedän, että tämä ongelma
on ratkaistavissa. Etsin oivallusta nähdäkseni paremmin."
2 Etsi yksityisyyttä
Jos et löydä rauhallista nurkkaa, käytä kuulokkeita ja soita
lempimusiikkiasi.
3 Päästä irti jännityksestä
Hengitä syvään neljä kertaa. Nosta olkapäät korviin
sisäänhengityksellä, laske alas uloshengityksellä.
4 Hengitä kymmenen kertaa
Sulje silmäsi ja hengitä hitaasti kymmenen kertaa. Keskitä
tietoisuutesi hengityksen aistimiseen. Jos ajatuksesi
karkaavat muualle, aloita alusta ja jatka niin kauan, että saat tehtyä
kymmenen perättäistä hengitystä ilman häiriöitä.
5 Palaa tavoitteeseen
Lopuksi risti kätesi sydämesi eteen kumartuen oman sisäisen
opettajasi puoleen. Toista tavoitteesi. Avaa hitaasti silmäsi.
Joogaopettaja Adi Carterin ohje Yoga joumal -lehdessä syyskuu 2010 

Kumarran syvään henkilöille, jotka osaavat maadoittaa sekä henkensä että kehonsa yhtä aikaa niin, että myös jännitemittari näyttää sen toteutuvan. He ovat guruja. Minä en siihen pysty!
5. Ovatko magneetit sama asia kuin maadoitus?  Eivät ole. Molempia voi käyttää rinnakkain, omaa oloaan kuunnellen.
6. Vesisuonet ja maasäteily? Auttaako maadoitus?  Vaikea kysymys, jota olen pohtinut. Henkilökohtaisesti minun on vähän vaikea uskoa, että Äiti Maa tuottaa jotain sellaista, joka on meille vahingollista. Jos seuraa luonnon merkkejä esimerkiksi hyvästä rakennuspaikasta, välttyy helpommin ongelmilta. Ja täytyy muistaa myös se, että olemme erilaisia ja reagoimme eri tavoin.  Uskon, että maadoittumisesta on apua - ainakin jossain määrin.

7. Sähköallergia ja säteilyherkkyys?  Miellän sen nykyajan versioksi maasäteilyn vaikutuksista. En todellakaan ole mikään asiantuntija, mutta jos em. herkkyydestä kärsivä henkilö asuu kaupungissa korkealla kerrostalossa, niin voiko maasäteily häneen vaikuttaa?  Langattomat verkot ja sähköiset vempaimet taatusti ja mitä kauempana maasta on, sitä suurempi jännite kehossa on jo luontaisesti.

Miksi maadoituksesta puhutaan vasta nyt?  Miksei sitä ole keksitty aiemmin? Onko kyse New age-hörhöilystä?
Me olemme aiemmin tienneet maadoittumisen merkityksen luonnostaan. Henkilöille, joilla on läheinen luontosuhde tai jotka asuvat keskellä luontoa, se on yhä itsestäänselvyys.
Ja jos joku näkee maadoittumisessa suuren bisneksen, voin kertoa, että kyse ei ole siitä. Eikä verkostomarkkinoinnista. Maadoittua voi ilmaiseksi. Kengät pois jalasta ja kosketus maahan.
Kannattaa kokeilla. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Sydäntalven (synkkiä) mietteitä

Maailmanloppu ei tullut. Vuosi on vaihtunut ja kevät tulee kohisten. Valon määrä lisääntyy nopeasti, päivät pitenevät harppauksin. Enää ei riitä kukonaskel mittayksiköksi.
Aurinko on kuitenkin vielä aika alhaalla. Energiamme ovat vähissä. Yksi ja toinen pärskii flunssan kourissa tai sitten kiusaa jokin vatsapöpö.
Mistä se johtuu? Siitäkö, että olemme sisätiloissa suurimman osan ajasta? Kuin sillit siellä kuuluisassa suolapurkissa, samoissa tiloissa. Viruksille ja bakteereille on helppoa loikata ihmisestä toiseen.
Lehdistä saa lukea jälleen kerran, että saamme liian vähän D-vitamiinia. Suosituksia on nostettu, mutta ne ovat vielä kaukana tarvittavasta. Ei voi kuin ihmetellä, miksi. D-vitamiini kun ei ole mikään tavis vitamiini, vaan hormoni, jonka puutos häilyy monien sairauksien taustalla.
Aurinko on ilmainen D-vitamiinin superlähde. Vaan eipä sitäkään passaa liikaa palvoa, joutuu ojasta allikkoon. Toisaalta välillä löytyy sellaistakin tietoa, ettei aurinko olekaan se suuri paha esim. ihosyöpien taustalla.  Monet jo tunnustavat sen, että aurinkovoiteilla läträäminen ei ole ollenkaan terveellistä. Iho on hyvä tallentamaan kaikki voiteiden sisältämät aineet ja samalla voiteet estävät ihon kautta tapahtuvan D-vitamiinin saannin.
Me olemme maan asukkaita (englanninkielinen sana Earthling kuulostaa jotenkin ihanalta!), emme lennä ilmassa emmekä sukeltele vedessä. Olemme etuoikeutettuja, koska meillä on yhteys Maahan jalkojen kautta. Emme ryömi Maan pinnalla, vaan kuljemme pää kohti Taivasta.
Kun yhteys toimii Maasta Taivaaseen ja takaisin, voimme hyvin. Äiti Maa ja Isä Taivas pitävät meistä huolen.