Maadoittumisen vuosi

Viime vuonna, 7.10., sain Amerikanmaalta paketin. Paketissa oli maadoituslakana, matto, johtoja, testereitä ja ohjeet, miten käytän niitä amerikkalaisen pistorasian kautta. Olin lukenut Earthing-kirjan ja innoissani tilannut tuotteet itselleni.
Töpseliongelma ratkesi. Levitin lakanan sängylle ja täytyy tunnustaa, että iski epäusko ja pieni katumuskin. Kankaanpalanen, josta olin sentään maksanut aika lailla. Niin, ja vielä ensimmäisen kerran eläissäni asioinut tullin kanssa. Voisiko moisella rätillä olla vaikutusta yhtään mihinkään!
Nyt, tasan vuoden kuluttua, voin sanoa, että on. On paljonkin. Olen monella tavalla eri ihminen. Uskoisin, että olen saavuttamassa oman optimaalisen hyvinvointini.
Ensimmäisenä hävisivät uniongelmat. Muutaman yön voimakkaiden unien jälkeen palasi yhtenäinen yöuni. Illasta aamuun!  Se tuntui ihmeeltä, tuntuu vieläkin.
Ajoittaiset kivut, hartioissa, jaloissa ja  selässä katoavat hyvin pian, kun maadoitan itseni. Päivällä jalat maton päällä, nauha ranteessa - miten milloinkin. Kesällä tietysti paljain jaloin kävellen.
Juuri eilen kuulin erittäin skeptisestä naishenkilöstä, jonka aviomies hankki heille maadoituslakanan. Naisella on paha nivelrikko ja hän on joutunut joka ilta ottamaan tuhdin annoksen buranaa saadakseen nukutuksi. Ja kuinka ollakaan, hän ei tarvitse enää lääkitystä ja pystyy nukkumaan yönsä hyvin. Entisestä epäilijästä on tullut maadoittumisen markkinoija.
Itse olen ajatellut omalla kohdallani niin, että jos kyse on plasebosta, on se kestänyt kumman kauan. Samalla se on osoitus minun mieleni voimasta - onhan paranemisprosessista vähintään 1/3 mielen ansiota. Ei huono juttu ollenkaan.

Jos taas maadoittuminen toimii, niin se toimii. Yksinkertaisesti on näin, koska me tarvitsemme sitä. Se on luonnollinen tapa pitää huolta itsestään. Tämä huiman teknologisen kehityksen aikakausi ei vielä ole herännyt täysin huomaamaan, mikä merkitys luonnolla on ihmisen hyvinvoinnille. Erityisen huolissani olen henkilökohtaisesti lapsista ja nuorista, joille internet on tutumpi kuin suomalainen metsä. Yhdysvalloissa on jo kansanliike, jolla pyritään saamaan lapset ja perheet yhdessä tutustumaan luontoon. Milloinkahan meillä?