Kun pimeä on pimeää

On mielenkiintoista istua ikkunan ääressä näkemättä yhtään mitään ulkoa. Vastassa on täysi pimeys. Ei yhtään valoa missään. Voin vain arvailla, mitä tuolla ulkona tapahtuu. Onko liikkeellä eläimiä? Sataako siellä; lunta, vettä tai  räntää?
Täydellinen pimeys on ylellisyyttä maailmassa, joka kärsii valosaasteesta. Pimeys voi pelottaa, koska se kätkee kaiken. Hyvän ja pahan. Vain eläimet ovat tottuneet liikkumaan pimeydessä. Ne eivät kaipaa valoa kulkeakseen yöllä pitkiäkin matkoja.
Yöllinen tähtitaivas täydellisessä pimeydessä on huikea nähtävyys, puhumattakaan täydenkuun lumosta.
Tässäkin asiassa olemme Suomessa rikkaita. Täällä on hyvä mahdollisuus kokea pimeys ja hiljaisuus.
Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten elettiin luonnon rytmissä. Kun valo väheni ulkona, siirryttiin oleskelemaan enemmän sisätiloissa. Valoisana aikana ahkeroitiin, jotta selvittiin pitkästä talvesta. Nyt on päinvastoin. Kesällä lomaillaan ja nyt valon vähetessä työtahti kiihtyy.
Se rytmi on täysin väärä meille biologisina olentoina, mutta työelämässä ei siitä piitata. Paras lomakuukausi meille olisi marraskuu, jolloin luonto on asettunut talvilepoon. Voisimme nauttia päivittäisen luonnollisen valoannoksen ulkona. Nyt valoisa aika kuluu tarkasti työnteossa.
Onko ihme, että ihmiset ovat väsyneitä? Lomamatka aurinkoon toki piristää, mutta sieltä on palattava takaisin     pimeään. Aurinko ja maadoittuminen eli paljain jaloin kävely antavat energiaa, mutta Suomessa ei ole talvella tarjolla kumpaakaan. Aurinkoa voi yrittää korvata kirkasvalolampuilla ja D-vitamiinilla ja onneksi nyt  voi myös maadoittua talvella.
Kuitenkin on niin, että kaipaamme myös pimeää. Ihan oikeaa pimeyttä, ei ainaista hämärää. Kun ei ole kunnolla pimeää eikä valoisaa, väsyttää, mutta myös unen laatu heikkenee.

On hiljaista, tuulikin lepää. Aamun tunnelma on odottava. ÄitiMaa heräilee vähitellen ja valo lisääntyy. Uusi päivä on alkamassa.